Pyöräily luonnolliseksi osaksi arkea

Suomessa pyöräileminen on helppoa, sillä maassamme on hyvä pyöräverkosto ja lähes jokainen osaa taidon. Syrjäseuduilla pyöräily on ollut helpoin tapa liikkua, sillä julkinen liikenne harvaanasutuilla alueilla on vähäistä. Kaupungeissa matkat työpaikoille ja kouluun sujuvat usein parhaiten, ja tietysti myös ekologisesti, pyörällä. Kolme neljästä suomalaisista käyttää pyörää ainakin joskus, ja säännöllisesti pyöräilevienkin osuus on suuri.

Työ- ja koulumatkat pyörällä

Polkupyörä on usein autoa parempi ratkaisu, ellei työmatka ole kovin pitkä. Auto on investointina kallis ylläpitokuluineen, kun taas työmatkailuun sopivan pyörän saa huomattavasti pienemmällä summalla. Pyörän kunnossapidon voi hoitaa itse ja siihen tarvittavat lisäosat hankkia tarpeen mukaan. Työ- ja koulumatkat kuljetaan Suomessa pyörällä usein ympäri vuoden, huolimatta lumesta ja pakkasesta.Suosituinta pyöräily on kunnissa, joissa pyöräteiden kunnossapitoon kiinnitetään huomiota. Niihin suunnatut investoinnit lisäävät tutkimusten mukaan pyöräilyn suosiota. Pyöräily on ekologinen tapa liikkua, ja samalla se tuo liikunnan automaattiseksi osaksi arkea. Työmatka aamuruuhkassa auton ratissa on monelle hermoja raastavaa, kun taas energiaa aamuun tuova pyörämatka työpisteelle olisi huomattavasti mukavampi tapa aloittaa päivä.

Miten lisätä arkipyöräilyä?

Pyöräliikkeet ovat nykyisin täynnä monenlaisia vaihtoehtoja ostajille; on maantiepyöräilyyn, maastopyöräilyyn ja vaihtoehtoisesti erilaisiin ajoihin sopeutuvia pyöriä. Työmatkoille, kauppareissuille ja paikasta toiseen siirtymiseen riittää monen kohdalla kohtuuhintainen fillari. Budjetista ei kannata sijoittaa koko rahaa pyörään, vaan jättää osa summasta lisävarusteisiin. Satulaukun, eri kausien ajovaatteiden, hansikkaiden ja esimerkiksi ajolasien avulla pyöräily on nautinnollista joka säällä.Alussa pyöräilyä kannattaa lisätä asteittain ja pidentää lenkkejä kunnon kasvaessa. Pyöräily sopii lähes kaikille kokoon ja kuntoon katsomatta, kunhan mitoittaa vauhdin omalle tasolle sopivaksi. Fillarilla liikkuminen tuo päiviin vapauden tunnetta, ja sen arvioidaan vaikuttavan positiivisesti mielenlaatuun. Pyöräily on hyvä aloittaa jo nuorena, jolloin sen avulla liikkumisesta tulee luonnollinen tapa liikkua.

Sujuvaa pyöräilyä

Suomessa pyöräilijät otetaan hyvin huomioon kaupunkisuunnittelussa, mutta arkipyöräilyn kohdalla emme ole vielä maailman kärkimaiden joukossa. Pyöräilijöiden on hyvä tutustua oman alueen pyörätieverkostoon ja alueen yhdistysten tavoitteisiin. Palaute on usein tervetullutta, ja sen avulla kaupunkisuunnittelussa pyritään huomioimaan paremmin erilaisten pyöräilijöiden tarpeet. Sujuva pyöräily on tulevaisuutta, ja sen tulee olla mahdollista kansalaisille kaikissa kunnissa.

You may also like...